11/20/2016

11/19/2016

Facebook-arvonnat

Tänään on taas pitkästä aikaa sellainen päivä, että jaksan peppukipeytyä ihmisistä, ilman että minulla on edes darra. Joten pakkohan sekin turhautuminen on oksentaa typograafiseen formaattiin. Mainittakoon nyt taas jälleen kerran etukäteen, että tämä on minun mielipide, ja kaikki mielensäpahoittajat voivat suosiolla skipata koko tekstin. Elikkä siis, suoraan asiaan:

Facebook-arvonnat ja -kilpailut. Niitä lävähtää lähes päivittäin FB-seinälleni, ja joskus vahingossa omakin hiiren osoitin saattaa lipsahtaa tykkää -napin päälle. Se mikä minussa saa misantrooppisen vihasquirtin aikaiseksi, on tällaisten arvontojen kommenttiosio. Sieltä saa lukea mitä mielikuvituksellisimpia stooreja, miten joku väittää sairastavansa syöpää ja kuppaa samalla surren perheensä ja naapurin koiran traagista kirvesmurhaa, näin havitellen arpaonnea.
  Tästä oivana esimerkkinä toimii vastaani tullut, jonkun nimeltä mainitsemattoman sivuston epätoivoinen yritys lahjoa ihmisiä mainostamaan heitä Facebookissa, jossa arvotaan 10 kiloa suklaata. Kymmenen. Kiloa. Suklaata. Ja vielä ämpäreissä! Eihän suomalainen sellaista voi vastustaa. Kommenteissa popula marisee surkeaa kohtaloa, eikä välttämättä edes omaansa, vaan läheisten vastoinkäymisillä kerätään säälipisteitä. Sehän voi olla täysin bullshittiä, ja toisten kustannuksella ahnehditaan itselle kakkostyypin diabetes? Saanko minäkin sankollisen Fazerin muottiin puristettua paskaa, jos kommentoin että haluaisin päättää päiväni? Veikkaanpa, että täällä löytyy satoja, jopa tuhansia muita potentiaalisia kituvia kärsijöitä, joille kelpaisi tuo hävytön määrä suklaata ja vielä ämpäri kaupan päälle. Mutta kenen elämänlaatua se muka parantaisi? Ei kenenkään. Päinvastoin, mikäli arpaonni suosii jotakin suklaaöykkyjä himoitsevaa ämpärikeräilijää, joka lupautuu jakamaan itselleen voittamansa suklaan kaikille lastensairaalan hätää kärsiville potilaille, todennäköisesti hän einehtii itse kaiken ja saa veritulpan liiallisesta rasvan ja sokerin määrästä. Näin kärjistetysti. Täytyy tietenkin vielä ottaa huomioon, että osa tällaisista arvonnoista on silkkaa kusetusta. Huvittavaa ja jokseenkin ironista siitä tekee se, että ihmiset pyrkivät esittämään pyhimystä vain saadakseen haluamansa, vaikka todellisuudessa joku muu saa heillä haluamansa, tykkäyksien ja mainonnan muodossa, uskottelemalla että on mahdollisuus voittaa jotakin.
   Mieleeni muistuu erään radiokanavan kilpailu, jossa oli mahdollista voittaa kahdet liput bändin keikalle soittamalla lähetykseen ja kertomalla mahdollisimman koskettava tarina. Radiojuontaja painotti kilpailun alkaessa, että soittajien sössötyksen todenperäisyydellä ei ole tässä arvonnassa mitään merkitystä, tarkoituksena oli vain saada juontajat liikuttumaan. Voittajaksi valikoitui henkilö, joka kertoi sisarensa olevan fataalisesti sairas ja toivoi tämän pääsevän lempibändinsä keikalle ensimmäisen ja viimeisen kerran. Henkilö voitti liput, koska juontaja ei halunnut niin sanotusti ottaa riskiä ja omantunnon tuskaa harteilleen jos tarina pitikin paikkaansa. Voittajalta kysyttiin lopuksi, oliko hänen stoorinsa totta. Ei ollut. 
   Back to the point: Jos osallistuisin vastaavanlaiseen Facebook-arvontaan, en väittäisi olevani maailmaa parantava Äiti Teresa tai joku vitun suklaan Robin Hood. Pitäisin kaiken itse, paitsi että en voi edes syödä suklaata, joten joutuisin jakamaan ne köyhille Afrikan lapsille joka tapauksessa. Mutta en osallistu. Minulla periaatteita. Ja se periaate on, että mikään isompi yritys tai yhtiö ei voi käyttää minua välineenä mainonnassa, ei edes vaikka minulle uskoteltaisiin, että voin voittaa sankollisen Fazerin suklaata.

(PS. tässä linkki yhä ajankohtaiseen artikkeliin aiheeseen liittyen.)